Hyvää syntymäpäivää mummu

Suomi on tänään 98-vuotias ja kuten muut ikätoverinsa, neidon sisäelimet ovat mädäntyneet ja pahalaatuinen syöpä hiipii tämän vanhuksen imusolmukkeisiin lyhentäen hänen eliniän odotustaan olemattomiin.

Tämä dementiasta kärsivä neitokainen on menneensä vankina ja usko tulevaisuuteen huojuu kuin Suomi Joutsenen mastot myrskyisellä Aurajoella. Tämä vanhus on jo niin huonovointinen, ettei pysty pitämään itsestään huolta ja kohta joutuukin saattohoitoon EU:n federalistiseen hoitokotiin, jossa uudet säädökset pakkosyötetään hänelle vanukkaan lailla ja lopulta hänet kahlitaan sänkyyn odottamaan viimeistä hengenvetoaan.

Toisaalta…

Suomi on tänään täyttänyt 98 vuotta. Tämä Elovena-mummo ei horju pienestä kolmen ässän ummetuksesta ja aikoo saapua maaliin voittajana, jo pian toistakymmentä vuotta jatkuneessa talousahdinkomaratonissa. Hän ei kärsi muistinmenetyksestä, sillä hän tuntee historiansa. Muistaa kuinka häntä autettiin hädän hetkellä ja siksi auttaa omien kykyjensä mukaisesti heitä, jotka apua tarvitsevat.

Tämä rautainen mummo tietää, että on elänyt yli varojen ja nyt kiristääkin vyötään ja vaikka välillä henki ei tämän korsetin läpi kulje, niin hän ei pienestä hätkähdä. Sen sijaan hidastaa tahtiaan ja antaa hengityksen tasaantua jatkaen sen jälkeen matkaansa suon läpi niin, että heilahtaa.

Suomen ainoana todellisena elämänkoululaisena hän tietää, että vastoinkäymisistä selvitään kun pidetään pää kasassa, suunta oikeana ja oikeiden ystävien avulla. Ystäviensä tuella, vaikka joukossa onkin muutama diiva ja pummi, hän jaksaa ahertaa synkimmänkin marraskuun läpi ongelmitta.

Leijonaemomme kuitenkin kärsii jo kroonistuneesta migreenistä, jonka aiheuttavat äärivalkosolujen ja ääripunasolujen jatkuvat yhteenotot sekä päänavaukset, jotka jatkuessaan aiheuttaisivat syövän, jonka hoito on kivuliasta ja eliniän ennuste melko lyhyt.

Oikein hyvää syntymäpäivää minun Suomelleni. Lupaan osaltani pitää sinusta hyvää pitämällä oman nurkkani puhtaana ja tukemalla heitä, jotka tarvitsevat oman tonttinsa hoitamiseen auttavaa kättä. Lupaan, että täytän pelon ja epävarmuuden jättämän tyhjiön tarjoamalla yhteiskunnassa paikan niille, joille syrjäytyminen on todellinen vaara.

Rakkaudella adoptiolapsenlapsesi,

Ali Jahangiri