Asiallinen
Vaikka nauratan ihmisiä päätoimisesti, silti on asioita, joista haluan puhua myös asiallisella tavalla. Maahanmuuttajien asema suomessa, rasismin lisääntyminen ja tasa-arvon heikentyminen ovat vakavia asioita, joista meidän tulee pystyä yhteiskuntana keskustelemaan enemmän.
Teenkin paljon töitä näiden teemojen parissa Valtakunnallisessa Etno:ssa, autan maahanmuuttajanuoria työllistymään OK!-hankkeen kautta ja konsultoin kotimaisia yrityksiä Kulttuuriälyn parissa. Olen myös Kansainvälinen Suomeni Ry:n hallituksessa jossa pyrimme vaalimaan moninaisuutta ilman vastakkainasettelua.
Ole minuun yhteydessä, tulen mielelläni tilaisuuteenne puhumaan yllämainituista teemoista.
ALISTA SANOTTUA
Hei Ali,
Kiitos sinulle, teit hienoa työtä. Pääpuhujamme kiitti vielä erikseen ’lämminhenkisestä tilaisuudesta’ ja muutama muu osallistuja lähetti kiitosviestin. Hyvin onnistuimme ja ylinjohtommekin hykerteli tyytyväisyydestä. Tästä on hyvä jatkaa, minusta olemme vasta alussa tämän aiheen kanssa!
- Anu Sajavaara, Johtaja, EK
