22.11.2019
Miksi koomikoiden anteeksipyynnöt ovat turhia?
Pidä alla olevat kolme pointtia mielessäsi kun luet tämän tekstin.
1. Kenenkään koomikon ei tarvitse pyytää vitsejään anteeksi. Ne ovat vitsejä.
2. Jokaisella koomikolla on ja oikeus pyytää halutessaan anteeksi.
3. Jos yksittäinen koomikko pyytää anteeksi, se ei vaikuta meidän muiden sananvapauteen.
Koomikoiden anteeksipyynnöt ovat ajanhaaskausta sillä vitsi ei ole koskaan pelkästään hauska. Joku pahoittaa mielensä aina, sillä vitsissä on oltava jokin kohde.
Lisäksi komiikka muokkautuu ympärillään olevan yhteiskunnan mukaan ja siten siitä tulee oman aikakautensa irvikuva. Homophobia, joka on läsnä Eddie Murphyn 80-luvun komediassa ei kerro Eddiestä vaan siitä yhteiskunnasta joka nauroi niille vitseille. Sama juttu pätee PPP:n keississä. Ei Pulttiboisin hahmot kerro Aakesta tai Pirkka-Pekasta vaan siitä yhteiskunnasta, jossa he tekivät komiikkansa.
Viime aikoina yhä useampi koomikko on joutunut vastuuseen sanomisistaan. Usein vitseistä, jonka he ovat kertoneet vuosia sitten. Hyvänä esimerkkinä Kevin Hart, joka ei joutui perumaan Oscar-Gaalaa pestiään, sillä vuosituhannen vaihteessa hänellä oli hyvin homofobisia vitsejä.
Nämä keissit kertovat ensi sijaisesti muuttuneesta maailamasta ja arvoistamme ja lisäksi siitä että suhtautuminen komiikkaan on yhteiskunnassamme muuttunut. Komedia on politisoitunut ja koomikoiden suosion kasvaessa, heille tulee lisää valtaa ja näin ollen yksittäisen artistin yhteiskunnallinen vastuu muuttuu.
Miksi anteeksi pyytäminen on turhaa?
Se johtuu siitä, että koomikko on oman aikansa ja yleisönsä orja. Tämä aika muovaa meidät tietyllä tavalla ja yleisö vaatii meiltä lisää sitä mihin he ovat tottuneet. Siksi on tärkeää, että me vähemmistöasemassa olevat ymmärrämme, ettei yksittäisen koomikon anteeksipyynnöllä ole mitään merkitystä, se on vain laastari vuotavan haavan peitoksi. Todellisuudessa me haluamme, että sen ajan yhteiskunta hyvittää tekonsa.
Mutta sitä yhteiskuntaa jossa Pulttibois oli hauskaa ei enää ole samassa mittakaavassa. Moni niistä ihmisistä ovat mennyttä. Meillä on vain tämä hetki. Se mitä meiltä vähemmistöiltä ei voida ottaa pois on positiivinen muutos asenteissa, joka on johtanut mm. siihen, että PPP katuu vitsejään.